YRITYSESITTELY               TUOTTEET                    RESEPTIT                  KUVAGALLERIA

Yritysesittely

Myrskylän Savustamo Oy on perustettu vuonna 1987 ja se on yksi viidestä Suomen suurimmasta kalasavustamosta. Suurin osa sen asiakkaista on suomalaisia, mutta myös vienti on jatkuvassa kasvussa.

Kalojen käsittely tapahtuu vuonna 1992 valmistuneessa, EU-normien mukaisesti suunnitellussa ja toteutetussa laitoksessa nopeasti ja hygieenisesti. Maa- ja metsätalousministeriön tarkastuksessa vuonna 1993 Savustamon todettiin täyttävän EU- vaatimukset ja sen tuotteille myönnettiin vientilupa.

Vuoden 1999 alussa Savustamolla aloitettiin laatu - ja ympäristöjärjestelmien rakentaminen, jonka tuloksena valmistuivat ISO 9002 –standardin sekä ISO 14001 -standardin mukaiset laatu- ja ympäristökäsikirjat. Marraskuussa 2000 Savustamolle myönnettiin kyseinen yhdistelmä laatu- ja ympäristösertifikaatti ensimmäisenä kalanjalostuslaitoksena Suomessa. Vuonna 2003 kyseinen laatusertifikaatti päivitettiin laajempaan ISO 9001 –standardin muotoon.

Myrskylän Savustamo Oy osallistui vuonna 2005 Brysselin European Seafood Expositionin (maailman suurimmat kala-alan messut) Prix d´Elite - uutuustuotekilpailuun. Savustamo tuli ensimmäisenä suomalaisena yrityksenä 15 finalistin joukkoon tuotteellaan Pykeijan-lohi.

Vuonna 2007 Myrskylän Savustamo Oy:stä tuli Taimen Oy:n tytäryhtiö ja samana vuonna perustettiin kalasavustamo, Safu Ru, Pietariin.

Myrskylän Savustamo Oy:n asiantuntijoiden kehittelemä savustuspurulaatujen sekoitus antaa tuotteille niiden korkeasti arvostetut aromit ja moderni savustustekniikka säilyttää kalan lihan mehukkuuden sekä kiinteyden.

Kylmä- tai lämminsavustettu kirjolohi pakataan asiakkaan toiveiden mukaisesti joko kokonaisena fileenä tai fileepalana tyylikkääseen vakuumipakkaukseen. Tuotteiden raaka-aineena käytetään ensiluokkaista ja tarkoin valittua, tuoretta superior-luokan kirjolohta.

 

 

Viime vuosina Savustamolla on panostettu myös mätikauppaan, jonka osuus liikevaihdosta on kasvanut voimakkaasti. Mädeistä tärkein tuote on kirjolohen mäti, mutta kauppaa käydään myös siian sekä muikun mädeillä.

Asiakkaiden tyytyväisyydestä tuotteisiin sekä Myrskylän Savustamo Oy:n menestyksestä yrityksenä todistavat muiden muassa seuraavat kunniamaininnat:
– vuonna 1989 Myrskylän Savustamo Oy valittiin vuoden maaseutu yritykseksi
– vuonna 1990 Myrskylän Savustamo Oy:n kylmäsavustettu kirjolohi nimettiin Suomen suurimman päivittäistavarakaupan, Oy Stockmann Ab:n Gourmet- tuotteeksi
– vuonna 1992 Savustamo saavutti kauppa- ja teollisuusministeriön yrityspalveluosaston järjestämässä Nuori yritys -kilpailussa ensimmäisen palkinnon
– vuonna 1995 Savustamo sai gastronomiapalkinnon Ranskasta (Foire internationale et gastronomique de Dijon)
– vuonna 2000 Oy Stockmann Ab valitsi Savustamon yhdeksi yrityksensä avaintoimittajaksi
– vuonna 2000 Lloyd´s Register myönsi Savustamolle ISO 9002- sekä ISO 14001 -laatu- ja ympäristösertifikaatit ensimmäisenä kalanjalostuslaitoksena Suomessa
– vuonna 2003 ISO 9002 -laatujärjestelmä päivitettiin laajempaan ISO 9001 -muotoon.
– vuonna 2005 Savustamo tuli ensimmäisenä suomalaisena yrityksenä Brysselin European Seafood Expositionin Prix d´Elite – uutuustuotekilpailussa 15 finalistin joukkoon tuotteellaan Pykeijan-lohi.

 

Yhteystiedot

Myrskylän Savustamo Oy
Kylänpääntie 45
07600 Myrskylä

Puh: +358 (0)19 521 3100
Faksi: +358 (0)19 521 3116

Tehtaanmyymälä avoinna:
– ma–pe kello 8–17

 

Onko sinulla kysymyksiä tai kommentteja koskien Safun tuotteita? Voit ottaa yhteyttä oheisella yhteydenottolomakkeella:

Yritys
Nimi
Osoite
Puhelin
Sähköposti
Viesti